Adolf Hitler ja Josef Stalin käyttivät Itä-Euroopan maita häikäilemättömästi hyväkseen toisen maailmansodan aikana. Niiden mailla käytiin raskaita taisteluita, jotka tuhosivat paikallisen väestön elinolosuhteet.

1939 Neuvostoliiton ja Saksan ulkoministerit Molotov ja Ribbentrop solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin Puolan jaosta. Tämä oli kuitenkin vain varotoimi Hitleriltä jolla hän esti joutumisen kahden rintaman sotaan tahtomattaan. Toinen maailmansota alkoi, kun Saksa 1. syyskuuta hyökkäsi Puolaan. Neuvostoliitto miehitti maan itäosat 17. syyskuuta. Puolan länsiosat liitettiin suoraan Saksaan, keskiosasta muodostettiin Kenraalikuvernementti. Neuvostoliiton valtaamat alueet liitettiin näennäisten vaalien jälkeen Neuvostoliittoon.

Miehittäjien poliisivoimat alkoivat terrorisoimaan Puolan asukkaita. Saksalaiset perustivat 1940 valtaamalleen alueelle Auschwitzin keskitysleirin. Tämä on ehkä tunnetuin natsien rakentamista epätoivottujen ihmisten sijoitus- ja tuhoamiskeskuksista. Stalin sen sijaan surmautti yhteensä 14 000 puolalaista upseeria, joiden joukkohautoja on löydetty muun muassa Katynista (nyk. Valko-Venäjällä). Tuhansia Puolan kansalaisia karkotettiin Neuvostoliiton keski- ja itäosiin.

Kesällä 1941 Hitler sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Samalla vallattiin myös Puolan itäosat. Tuo operaatio oli kuuluisa "Operaatio Barbarossa". Samalla holokausti muuttui juutalaisväestön systemaattiseksi tappamiseksi. Tätä tarkoitusta varten perustettiin erityisiä tuhoamisleirejä Auschwitzin lisäksi. Neuvostoliitossa perustettiin puolalainen joukko-osasto taistelemaan Saksaa vastaan. Sen johtoon nimettiin kenraali Wladyslaw Anders.

Vuonna 1942 Puolalainen vastarintaliike alkoi käydä taistelua saksalaismiehittäjiä vastaan. Kotiarmeija (AK) oli vastarintaorganisaatioista suurin, siihen kuului noin 400 000 miestä. Kommunistien Kansanarmeijassa (AL) oli 5 000–10 000 miestä. Varsovassa alkoi 19.4.1943 juutalaisten kansannousu, kun saksalaiset alkoivat tyhjentää kaupunkiin perustettua juutalaisten asuinaluetta (ghettoa) Treblinkan tuhoamisleirille. Kansannousu kesti kolme viikkoa ennen kuin se tukahdutettiin ja gheton alue perusteellisesti tuhottiin.

1944 Neuvostojoukot ylittivät heinäkuussa Puolan nykyisen itärajan Bugjoella kukistettuaan saksan miljoonapäisen Operaatio Barbarossan armeijan. Lubliniin perustettiin 22.7. neuvostomielinen Kansallisen vapautuksen neuvosto. Kommunistisessa Puolassa päivää vietettiin Puolan kansantasavallan perustamispäivänä. Kotiarmeija AK käynnisti elokuun 1. päivänä Varsovan kansannousun. Veikselin itärannalle edennyt neuvostoarmeija ei vastoin puolalaisten odotuksia tullutkaan kapinallisten avuksi, ja saksalaiset kukistivat kansannousun viimeiset rippeetkin 2.10. Saksalaiset tyhjensivät kaupungin ja alkoivat järjestelmällisesti tuhota sitä. Ainakin 150 000 varsovalaista sai surmansa.
1945 Neuvostoliitto valtasi nykyisen Puolan alueen helmikuuhun mennessä. Länsivallat luovuttivat Puolan Neuvostoliiton etupiiriin Jaltalla pidetyssä konferenssissa. Kotiarmeijaa alettiin vainoamaan sen kommunisminvastaisuuden vuoksi.

Toinen maailmansota katkaisi Puolan demokraattisen kehityksen 50 vuodeksi. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat maan keskenään, ja sen hallitus siirtyi Lontooseen. Molemmat miehittäjät alistivat puolalaiset ankaralle terrorille. Saksalaisten miehittäjien toimesta sai surmansa yli 6 miljoonaa Puolan kansalaista, heidän joukossaan maan kolmimiljoonainen juutalaisväestö lähes kokonaan. Lisäksi neuvostomiehittäjät surmasivat arviolta 1,5 miljoonaa Puolan kansalaista.

Puola menetti sodassa lähes kolmanneksen väestöstään. Sodan päätyttyä maan tärkeimmät kaupungit olivat raunioina, niistä pahiten Varsova. Puola oli sodan jälkeen huomattavan erilainen valtio kuin ennen. Se siirtyi 200 kilometriä lännemmäs, kun sen itäosat liitettiin Neuvostoliittoon ja sodan hävinnyt Saksa joutui luovuttamaan sille Ala-Sleesian, Pommerin ja Itä-Preussin.

Baltian kohtalo

Viron ja muiden Baltian maiden turvallisuuspoliittisen aseman heikkous paljastui kaikessa karuudessaan vuonna 1939, toisen maailmansodan sytyttyä. Neuvostoliitto halusi Baltiasta itselleen sotilastukikohtia ja kun länsivallat eivät tähän suostuneet, teki Neuvostoliitto sopimuksen asiasta Saksan kanssa 23.8.1939. Kuvaavaa Moskovan asenteelle on, että neuvotteluja Baltiasta käytiin toisten suurvaltojen eikä Baltian maiden kanssa. Neuvostoliitto esitti 24. syyskuun Virolle valmiin tukikohtasopimuksen ja vaati sen hyväksymistä sellaisenaan. Vaatimusta tehostettiin Viron ilmatilan toistuvilla loukkauksilla ja n. 160 000 miehen keskityksellä Viron itärajalle. Viron hallitus arvioi vastarinnan toivottomaksi ja taipui Neuvostoliiton vaatimuksiin. Molemminpuolinen avunantosopimus allekirjoitettiin 28.9.1939 ja sen mukaan Neuvostoliitto sai laivasto- ja lentotukikohtia Virosta, mutta lupasi olla puuttumatta Viron sisäisiin asioihin.

Tukikohtakautta kesti kesäkuuhun 1940 ja tänä aikana Neuvostoliitto rikkoi Viron kanssa tehtyä sopimusta ainoastaan siten, että harjoitti sotilaallista toimintaa Viron alueelta Suomea vastaan Talvisodassa. Viron asema oli kuitenkin niin heikko, ettei se Suomen vihaisista protesteista huolimatta uskaltanut esittää asiasta vastalausetta Neuvostoliitolle.

Kun Saksa löi Ranskan sotilaallisesti kesäkuussa 1940, päätti Neuvostoliitto ottaa Baltian haltuunsa. Virolle esitettiin 16.6.1940 vaatimus neuvostomielisen hallituksen muodostamisesta ja neuvosto-armeijan vapaasta pääsystä maahan. Viron hallitus hyväksyi vaatimuksen vielä samana päivänä ja 17.6. neuvostojoukot alkoivat virrata Viroon. Heinäkuussa järjestettiin Virossa Neuvostoliiton vahvasti manipuloimat vaalit, joiden tuloksena valittu parlamentti julisti Viron neuvostotasavallaksi 27.7.1940 ja anoi virolaisten mukaan ottamista neuvostokansojen perheeseen. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron anomuksen 6.8.1940. Tätä seurasi Viron väkivaltainen sopeuttaminen neuvostosysteemiin ja tuhansien ihmisten karkotukset Siperiaan ja pakkotyöleireille. Karkotukset kohdistuivat erityisesti virolaisiin poliitikkoihin, sotilashenkilöihin, teollisuusjohtajiin ja akateemisiin kansalaisiin sekä ylipäätään kaikkiin, joilla oli kontakteja ulkomaille.

Neuvostoterrori Virossa huipentui kesäkuun 1941 massakyydityksiin, ja kun Saksan kesäkuun 22. aloittama "Operaatio Barbarossa" ulottui Viroon saakka, tervehdittiin saksalaisia Virossa vapauttajina. Heinäkuusta 1941 syyskuuhun 1944 kestänyt saksalaismiehitys ei kuitenkaan osoittautunut Virossa juurikaan neuvostomiehitystä helpommaksi. Vaikkei Saksa harjoittanut Virossa systemaattista terroria kuten Neuvostoliitto niin Viron itsenäisyyden palauttamisesta Saksa ei halunnut kuulla puhuttavankaan. Lisäksi kuluttavaa sotaa käyvä Saksa riisti Viroa taloudellisesti tehokkaammin kuin mitä Neuvostoliitto oli ehtinyt tehdä. Virolaisia kuitenkin palveli Saksan armeijassa kaikkiaan n. 70 000 miestä, joista valtaosa astui palvelukseen kevättalvella 1944, kun puna-armeija uhkasi jo Viron aluetta. Suomen armeijaan ja laivastoon virolaisia liittyi n. 3 000, vaikka pakomatka Suomeen oli vaarallinen. Valtaosa näistä miehistä palasi elokuussa 1944 kotimaataan puolustamaan, vaikka tilanne näytti jo toivottomalta. Syyskuun aikana saksalaiset vetäytyivät Virosta ja virolaissotilaat pakenivat maasta tai hajaantuivat metsiin peläten venäläisiä.

Saksan ja Neuvostoliiton jakaessa Puolan luovutti Neuvostoliitto Vilnan kaupungin ja osan Puolan miehittämänä olleesta alueesta Liettualle. Vilnasta tuli taas pääkaupunki ja maa sai nykyisen itärajansa. Saksa oli aiemmin saman vuonna pakottanut Liettuan luovuttamaan itselleen Klaipedan.

Vuonna 1940 Neuvostoliitto miehitti maan kokonaan ja saman vuoden kesällä Liettua liitettiin Neuvostoliittoon Liettuan sosialistisena neuvostotasavaltana. Seuraavana vuonna saksalaiset tulivat venäläisten tilalle ja maahan pystytettiin saksalainen miehityshallinto. 1944 neuvostojoukot työnsivät saksalaiset pois Liettuasta samaan tapaan kuin Virosta ja neuvostovalta palautettiin. Klaipeda liitettiin takaisin Liettuaan. Liettua jäi kuulumaan Neuvostoliittoon lähes 50 vuodeksi. Maassa käytiin kuitenkin 1950-luvun alkupuolelle asti sissisotaa itsenäisyyden puolesta, mikä johti tiettyihin myönnytyksiin Neuvostoliiton Liettuan-politiikassa.

Toisen maailmansodan aikana ja sen seurauksena Liettua menetti 30 % asukkaistaan. Juutalaisista menehtyi 90 %:a — saksalaisen tuhoamiskeskuksissa 150 000 ja muissa vainoissa ja sotatapahtumien seurauksena 100 000. Neuvostoliitto karkotti Siperiaan, vangitsi, teloitti ja ajoi maanpakoon 750 000 liettualaista. Puolalais- ja saksalaissyntyisten joukkopaot etnisiin kotimaihinsa sisältyvät näihin lukuihin.

Toisen maailmansodan alussa Neuvostoliitto miehitti Latvian. Monet juutalaiset olivat tästä tyytyväisiä, koska pelättiin Saksaa enemmän kuin Neuvostoliittoa. Talvella 1940—41 monet juutalaisten johtohenkilöt pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan tai vangittiin Stalinin Gulag- vankilajärjestelmään, joissa useimmat kuolivat. Kesällä 1941 Saksa miehitti Latvian. Sen seurauksena myös latvian juutalaiset joutuivat kansanmurhan kohteeksi. Saksalaiset ottivat haltuun Riian heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1941. Samana päivänä satoja juutalaisia teloitettiin osittain saksalaisten, osittain paikallisten natsien toimesta. Kaduilta kerättiin juutalaisia, joita teljettiin Riian synagogaan, joka sitten sytytettiin tuleen. Kukaan sisällä olijoista ei selvinnyt hengessä. Syksyllä 1941 Riiassa vielä hengessä olevat juutalaiset, noin 30.000 ihmistä, siirrettiin Riian geton alueelle, joka sitten ympäröitiin rautalankaesteillä ja suljettiin ympäristöstä lokakuun 25 päivänä. Marras- joulukuun vaihteessa se osa geton asukkaista, jotka eivät olleet työkykyisiä, siirrettiin Rumbula- nimiseen paikkaan ja teloitettiin. Geton tyhjät tilat täyttyivät pian muualta Euroopasta tuoduilla juutalaisilla. Marraskuun lopulla 1941 saapui ensimmäinen juna, jossa oli Saksasta tai muualta Keski-Euroopasta kotoisin olevia juutalaisia. Vuoden 1942 alkupuolella noin 20.000 juutalaista kuljetettiin Latviaan. Osa joutui Riian gettoon, osa joutui suoraan keskitysleiriin - tai suoraan ammuttavaksi. Monet tosin kuolivat jo matkan aikana kylmissä junavaunuissa.

Saksalaiset pyrkivät myös hyötymään juutalaisista, kuten eräs saksalainen tilanneraportti kuvasi tilannetta: "Kaikki juutalaiset, ilman poikkeuksia, Liettuassa ja Latviassa, on nyt suljettu gettohin. Riian geton asukkailla, jotka ovat Saksan armeijan tai siviiliviranomaisten työssä, eivät enää saa vapaasti kävellä työpaikkoihinsa. Aamuisin heitä haetaan ja he saavat kävellä suljetuissa ryhmissä valvonnan alla työpaikkaansa, ja illalla he palaavat gettoon samalla tavalla."

Alenius, Kari, Viron, Latvian ja Liettuan historia. Jyväskylä 2000.

Heikkilä, Jouko ja Mauriala, Vesa, Kansainväliset suhteet. Ajasta aikaan. Porvoo 2001.

Hovi, Kalervo, Puolan historia. Keuruu 1994

Takaisin