Toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliiton miehittämiksi maiksi jäivät Puola, Tsekkoslovakia, Unkari, Romania, Bulgaria sekä Saksan itä osat. Loput Euroopasta miehitti länsivallat. Suurvaltojen näkemykset maiden kohtaloista olivat varsin erilaiset. Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan asemaansa Euroopassa kytkemällä miehittämänsä alueet ideologispoliittisesti etupiiriinsä. Länsivalloilla oli erilainen näkemys Itä-Euroopan kohtalosta, ja he vaativat demokraattisten hallitusten muodostamista Itä-Euroopan maihin. Tästä olisi ollut suunnaton hyöty länsimaille, koska se olisi ehkäissyt Neuvostoliiton laajentumisaikeet ja koska Itä-Eurooppaan olisi todennäköisesti noussut valtaan länsimielisiä hallituksia. Länsivaltojen suurvaltapoliittinen asema olisi parantunut.

Stalin alkoi pian sodan päättymisen jälkeen edistää Itä-Euroopan kommunististen puolueiden laillistamista. Hän uskoi, että maat voitaisiin liittää Neuvostoliiton etupiiriin sisäpoliittisin keinoin, kommunististen hallitusten avulla. Tätä Englanti piti huolestuttavana, koska Neuvostoliiton vaikutuspiiri läheni Englannille ystävällisiä maita itäisellä Välimerellä ja Lähi-idässä. Niinpä Englanti rahoitti Kreikan hallitusta sisällissodassa kommunisteja vastaan sekä modernisoi Neuvostoliiton rajanaapurin Turkin asevoimat. Mutta koska Englannin talous oli sodan jälkeen heikossa kunnossa, ilmoitti se Yhdysvalloille, että joutuu luopumaan liittolaistensa tukemisesta.

Yhdysvalloissa kongressin republikaani-edustajat vaativat palaamista isolationismiin. Mutta Presidentti Trumanilla oli muuta mielessä, sillä hän halusi maansa luopuvan eristäytymispolitiikasta ja ryhtyvän taistoon Neuvostoliiton ja kommunismin leviämistä vastaan. Ja tehokkaalla propagandalla, Neuvostoliitosta ja kommunismin leviämisestä kauhukuvia luoden saatiin kansan ja myös kongressin mielipiteet muuttumaan isolationismin tarpeellisuudesta. Tämän seurauksena Yhdysvallat toteutti suuren ulkopoliittisen suunnanmuutoksen luopuen isolationismista ja julkisti ns. Trumanin opin 1947. Yhdysvallat lupasi tukea "vapaille kansoille, jotka kamppailevat aseistautuneiden vähemmistöjen tai vieraiden intressipiirien yrityksiä vastaan". Tämä viesti oli erityisesti suunnattu niille maille, joissa kommunismin saavuttama kansansuosio oli kasvussa, mm. Italia ja Ranska. Myös taloudellinen apu liitettiin mukaan. Sillä Yhdysvallat uskoi sosiaalisia ja taloudellisia apuja kohentamalla voivansa vähentää Euroopan maissa esiintyvää demokratian arvostelua. Sen vuoksi esitettiin vielä samana vuonna Marshallin suunnitelma, suuren taloudellisen avustusohjelman. Tästä avusta nautti peräti 17 Euroopan maata, joihin upposi neljän vuoden aikana peräti 12 miljardia dollaria.

Tällaista toimintaa Neuvostoliitto piti lähes avoimena sodanjulistuksena ja katsoi aiheelliseksi puuttua voimakkaammin Euroopan kehitykseen, peläten Yhdysvaltojen onnistuvan vaikutuspiirin laajentamisessa. Niinpä Neuvostoliitto, Itä-Euroopan maat ja Suomi kieltäytyivät Marshall-avusta, vaikka se olisi tullut tarpeeseen sodan runtelemien maiden takaisin jaloilleen nostamisessa. Neuvostoliitto perusti myös "kommunististen puolueiden kansainvälisen yhteiselimen", kominformin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan vaikuttaa Länsi-Eurooppaan, varmastikin Yhdysvaltojen antaman talousavun vuoksi. Silti Neuvostoliiton onnistui vaikuttaa Itä-Euroopassa ja vuoden 1947 loppuun mennessä olivat kommunistipuolueet vakiinnuttaneet valta-asemansa lähes kaikissa Itä-Euroopan maissa. Valtio toisen perään julistautui kansandemokratiaksi.

Suurvaltojen suhteet olivat säilyneet jokseenkin korrekteina vuoteen 1947, vaikka Eurooppa oli jo tuolloin jakautunut kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin ja oli vain ajan kysymys, milloin suurvallat tulisivat mukaan. Varsinaisesti kylmäsota alkoi, kun Saksan tilannetta ei pystytty ratkaisemaan. Länsivallat halusivat ratkaista sen talous- ja pakolaisongelmat liittämällä miehitysvyöhykkeensä markkinatalousjärjestelmään. Tästä johtuen he alullepanivat valuuttauudistuksen ja toimittavat Marshall-apua alueilleen. Juuri länsivaltojen tekemä valuuttareformi joka vaikutti myös Berliinin länsivyöhykkeillä antoi, Stalinille syyn ryhtyä vastatoimiin. Hän julisti ja toimeenpani Berliinin saarron 1948 ja katkaisi kaikki Berliiniin johtavat maayhteydet. Saarto oli tehoton, koska Neuvostoliitto kuitenkin kunnioitti sopimusta Saksan ilmatilan koskemattomuudesta. Länsivallat toimeenpanivat ilmasillan Länsi-Berliiniin, ja tästä johtuen Stalin joutui purkamaan saarron 1949. Tämä osoitti sen, että suurvallat eivät onnistuneet ratkaisemaan Saksan kysymystä. Länsivallat perustivatkin miehitysvyöhykkeilleen toukokuussa 1949 Saksan liittotasavallan (BDR). Ja syksyllä Neuvostoliitto perusti miehitysvyöhykkeelleen Saksan demokraattisen tasavallan (DDR). Tästä voidaan katsoa kylmän sodan saaneen alkunsa.

Yhdysvallat halusi Länsi-Euroopan maiden tiivistävän sotilaallista, poliittista ja taloudellista yhteistyötään sekä voivan omin voimin hillitä Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua, mutta joutui toteamaan niiden kyvyttömyyden siihen. Yhdysvallat oli valmis sitoutumaan Länsi-Euroopan puolustamiseen. Huhtikuussa 1949 solmittiin sopimus Pohjois-Atlantin liiton NATO:n (North Atlantic Treaty Organizion) perustamisesta. Yhdysvallat lupasi NATO-maille turvatakuut Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen varalta, ja samalla vahvisti oman kommunismin vastaisen ulkopoliittisen linjan vetämistä. NATO:n puolustusstrategia meni uusiksi, kun Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa. NATO:n puolustusstrategia oli rakennettu ydinpelotteen varaan. Tästä alkoi vuosia kestänyt ydinasekilpailu ja muu varustelukilpailu. Kylmä sotaa käytiin myös sotina oman etupiirin levittämiseksi, mutta ei kilpailevien supervaltojen kesken, vaan he varustivat ja rahoittivat sodan eri osapuolia kehitysmaissa. Vuosien saatossa ehtivät suurvallat ottaa osaa suurempiinkin selkkauksiin.

Kun Länsi-Saksa hyväksyttiin mukaan NATO:on samalla aloittaen sotilaallisen varustautumisen, joutui Neuvostoliitto perustamaan Varsovan liiton sosialististen maiden turvaksi. Varsovan liitolla oli Keski-Eurooppaan suuntautuneen NATO:n hyökkäyksen varalle 30 venäläisdivisioonaa, joissa kussakin 250000 sotilasta ja 5000 taistelupanssarivaunua, valmiudessa. Ja painopistealueella Saksassa oli 1980-luvulla jatkuvasti aseissa 1,5 miljoonaa sotilasta varustettuina tuhansilla lentokoneilla, tykeillä ja panssarivaunuilla, taustatukena olleista ydinaseista puhumattakaan, vain toistensa varalle. Ehkä paras ilmaus tälle tilanteelle on "aseistettu rauha", sillä kummallakaan vastakkaisella sotilasliitolla ei ollut halukkuutta hyökätä toisen kimppuun, mutta molemmat osapuolet varautuivat jatkuvasti sotatoimien alkamiseen.

Vuonna 1961 rankennettiin kylmän sodan synkin symboli Berliinin muuri, joka rakennettiin länsivaltojen miehittämän Länsi-Berliinin ympärille tyrehdyttämään Itä-Saksaa lamaannuttavan maasta muuton, joka tapahtui suurilta osin juuri Länsi-Berliinin kautta. Itä- ja Länsi-Saksan välinen raja oli suljettu 1952, minkä jälkeen ainut avoin raja oli Berliinissä sen itä- ja länsiosien välillä. Syynä tähän muurin rakentamiseen johtaneeseen muuttoliikkeeseen lienee jaloilleen nousseen Länsi-Saksan korkea elintaso, mikä houkutteli saksalaisia idästä länteen. Itä-Saksan johtajien "kuiviin vuotamisen" pelko oli aiheellinen, koska ennen muurin rakentamista oli DDR:stä paennut jo 2,7 miljoonaa ihmistä, ja suurin osa Berliinin kautta.

Muurilla oli myös muita haitta vaikutuksia. "Väärällä puolella" työssä käyminen oli mahdotonta ja 60 000 Länsi-Berliinissä työskennellyttä itäsaksalaista joutui jättämään työnsä muurin takia. Lisäksi 155 kilometriä pitkä muuri vei turva-alueineen usean ihmisen kodin eivätkä he ole vielä tänä päivänäkään saaneet niitä takaisin. Muuria parannettiin vielä pariin otteeseen vuosina 1965 ja 1975. Mutta muuri ei vain estänyt itäberliiniläisiä, vaan se johti 80 ihmisen kuolemaan ja lisäksi yli 75 000 sai vankilatuomion yrittäessään pakoa.

Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov sai itäblokin maille vapaat kädet antavalla lausunnollaan aikaan suunnattoman liikehdinnän Itä-Euroopassa 1989. Maa toisen perään vapautui kommunismin ikeen alta, joka johti myös suunnattomiin mielenosoituksiin Itä-Saksassa. Pelkästään Itä-Berliinissä niihin osallistui yli miljoona ihmistä. Kommunistisen puolueen politbyroon edustaja Günther Schabowski ilmoitti 9. marraskuuta, että itäsaksalaisilla on vapaa pääsy länteen. Tämä johti muurin murtumiseen. Ja lähes vuosi tämän jälkeen Saksat yhdistyivät. Tämä ja lukuiset muut Itä-Euroopan silloiset tapahtumat johtivat lopulta neuvostoimperiumin luhistumiseen. Yksi kerrallaan entisen Neuvostoliiton alle jääneet maat itsenäistyivät, ensimmäisinä Viro, Latvia ja Liettua. Kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta saattoi myös todeta kylmän sodan vihdoin loppuneen.

Vaikka muurin murtumisesta on kulunut jo reilu vuosikymmen on Itä- ja Länsi-Saksan välillä nähtävissä selvä ero. Lännessä asuvilla on parempi elintaso ja kapitalismin ryntäys totalitaarisen yhteiskunnan tyhjiöön on saanut 40% itäsaksalaisista pitämään DDR:n oloja parempina. Vaikka Berliinissä muuri on murtunut, halkoo kaupunkia näkymätön muuri. Yhdistymisen jälkeen kaupunki on ollut yhtä suurta rakennustyömaata. Berliinistä on tullut yhdistyneen saksan pääkaupunki — yhdistymisen symboli. Tyytymättömyys on kuitenkin yleistä molemmin puolin Saksaa. Lännessä valitellaan solidaarisuusverosta, jolla rahoitetaan idän jälleenrakennus. Idässä haikaillaan DDR:n hyvien puolien perään ja valitellaan kapitalismin paheista.

Berliinissä itäberliiniläiset eivät käy lännessä ja länsiberliiniläiset eivät puolestaan käy idän puolella. Vain Mitten kaupunginosa näyttää olevan kaikkien berliiniläisten kohtauspaikka. Ikimuistoiset uutiskuvat toisiaan halailevista berliiniläisistä ovat ilmeisesti olleet vain uutuuden viehätystä, sillä Berliinin pormestarikin surkuttelee kaupungin jakautuneisuutta.

Heikkilä, Jouko, Mauriala, Vesa, Kansainväliset suhteet. Ajasta aikaan. Porvoo 2001.

Kiuru Ilpo, Berliinin suuri rakennustyömaa. Verkkouutiset. [http://www.verkkouutiset.com] Haettu 21.3.2002.

Visuri, Pekka, Euroopan asevoimat muutoksessa. [http://www.suomensotilas.fi/Symp2001_PekkaVisuri.html] Haettu 9.4.2002.

Takaisin