Saksa sijaitsee Keski-Euroopassa ja ulottuu Pohjanmeren ja Itämeren rannoilta Alpeille. Saksalainen maisema on hyvin vaihteleva ulottuen alavilta tasangoilta ja metsäisiltä kukkuloilta korkeisiin lumipeitteisiin vuorenhuippuihin. Pohjanmeren puolella ovat tyypillisiä viljavat marskimaat ja Itämeren puolella kalkkitörmät, dyynit ja laguunit, vaihtuvat etelämpänä hiekkaisiksi nummimaisemiksi. Tärkeimmät maisematyypit koostuvat Pohjois-Saksan alangosta, Keski-Saksan kukkuloista ja Etelä-Saksan vuorista. Schwartzwald ja Alpit muodostavat pienempiä omaleimaisia maisematyyppejä.

Pohjois-Saksan alanko viettää kohti Pohjanmeren ja Itämeren tasaisia rannikkoalueita. Se käsittää suuren osan Saksasta, ja on laajimmalle levittäytyvä maisematyyppi. Alangon poikki virtaa hitaasti useita leveitä jokia, kuten Rein, Elbe, Ems, Oder ja Weser. Pohjanmeren ja Itämeren välinen alue on yleensä alavaa ja tasaista. Kukkuloita on harvassa. Alueeseen kuuluu myös Jyllannin moreenipeitteisen niemimaan eteläosa. Itämeren hiekkaista rantaviivaa rikkovat pitkät, kapeat lahdet ja niemet. Pohjois-Saksan tasangon peittävät osaksi paksut hiekka- ja sorakerrokset, jotka viime jääkausi jätti jälkeensä. Maisema on enimmäkseen melko tasaista, mutta siinä on myös jäätiköiden muodostamia järviä ja pehmeästi kumpuilevia kukkuloita.

Saksan keskivuoristo muodostuu useista vanhoista liuske- ja hiekka- sekä tuliperäisistä kivistä koostuvasta ylängöstä. Maisema vaihtelee lähes tasaisesta loivien kukkuloiden kautta jyrkkiin ja korkeisiin vuoriin. Taunuksen, Westerwaldin ja Eifelin muodostama vuoristoalue on sankan metsän peitossa. Keskivuoristojen ylävyöhykkeillä kasvaa havumetsiä. Alangoilla kasvaa mänty- ja tammisekametsiä. Puhtaita männiköitä on ainoastaan hiekkamailla. Laaksojen savimailla kasvaa runsaslajisia tiheikkömetsiä. Kukkulamailla sekä savisilla pohjamoreenialueilla kasvaa pyökkivaltaisia metsiä, joiden muita puulajeja ovat saarni, tammi, lehmus ja vaahtera. Hessenin runsasmetsäiset, matalat vuoret kohoavat lännessä sijaitsevan Rheinlandin ja idässä olevan Thyringenin välissä, ja muodotavat Etelä-Saksan vuoriseutujen jonon. Schwarzwald, maan lounaisosan korkea ja karu alue, sijaitsee Reinin yläjuoksusta itään. Alueelle ovat ominaisia sankat kuusimetsät ja monet kivennäisvesilähteet. Schwarzwaldin korkein huippu on Felberg, joka kohoaa 1493 metriin. Etelä-Saksan vuoristoihin kuuluu myös Alppien etumaa. Majesteetilliset, lumihuippuiset Baijerin Alpit kohoavat peräti 2963 metriin Zugspitzessä, joka on Saksan korkein vuori.

Eläimistö on melko vähälajinen, kuten koko Keski-Euroopassa. Syynä tähän ovat sekä maantieteelliset että myös kulttuurihistorialliset tekijät. Saksan tyypillinen luonnonvarainen riistaeläinkanta oli 1800-luvun alkuun mennessä suurimmaksi osaksi hävitetty. Suunnitelmallisen metsätalouden ja riistanhoidon ansiosta riistakannat ovat kuitenkin huomattavasti elpyneet. Saksanhirvien, metsäkauriiden, villisikojen ja jänisten lisäksi tavataan myös mäyriä, näätiä, hillereitä ja kärppiä. Suuresti harvinaistuneita lintulajeja ovat kattohaikara, huuhkaja, metso ja teeri.

Maan ilmasto on enimmäkseen leuto, johtuen meren läheisyydestä. Maan kaakkoisosassa ilmasto saa kuitenkin mantereisia piirteitä.

Puola sijaitsee Keski-Euroopassa Itämeren eteläpuolella. Puolan maisemat ovat enimmäkseen tasankoa tai kumpuilevia kukkuloita ja kuuluvat pohjoisen Keski-Euroopan laajaan tasankoalueeseen. Kolme neljännestä sen alueesta on alle 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Puolan eteläosassa on vaikuttavia vuoristomaisemia. Suurimmat metsät ovat maan itäosassa, alangoilla on mäntymetsiä, etelän vuoristoissa kuusi-, jalokuusi- ja lehtikuusimetsiä. Maan halki virtaa useita jokia. Suurimmat ovat Itämereen laskevat Veiksel ja Oder, joiden suulle on muodostunut hiekkakynnään sulkema lahti, haffi. Merenrannalla ovat liikkuvat hiekkadyynit, jotka voivat kasvaa 40 metrin korkuisiksi ja edetä jopa 10 metriä vuodessa. Joskus ne ovat peittäneet alleen jopa kokonaisia metsiä ja kuolleita puita työntyy esiin hiekasta vielä tänäkin päivänä. Kapealta rannikkoalueelta sisämaahan siirryttäessä maa kohoaa jääkauden aikana muodostuneiksi selänteiksi, mäkiseksi alueeksi, jonka kukkuloiden ja metsien lomassa on paljon järviä. Suuri osa alueesta on turvesuota eikä siksi sovellu viljeltäväksi. Alueelta saadaan lähinnä vain puutavaraa. Tällä syrjäisellä seudulla joutsenet lentävät siivet yön hiljaisuudessa havisten ja rakennusten piipuissa ja torneissa näkee isoja ja resuisia haikaranpesiä.

Järviselänteen eteläpuolella on puolan keskialanko, joka ulottuu maan halki lännestä itään. Se kattaa lähes puolet Puolan pinta-alasta ja on maan tärkein maatalousalue.

Veikselin itäpuolella on laaja koskematon metsäalue, jossa on hyvin vanhaa puustoa. Varsovan lähellä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella elää hirviä, susia, kettuja ja villisikoja. Keskialangon etelä- ja itäpuolella kohoaa Puolan ylänkö, jossa on sekä maatalouden että teollisuuden tarpeisiin runsaasti luonnonvaroja. Maaperä on hedelmällistä ja Katowicen alueella on yksi maailman suurimmista hiilikentistä. Puolan ylängön eteläpuolella maa kohoaa kohti Karpaattien etumaata, joka sijaitsee Veikselin ja Sanjoen välissä. Maaperä on hedelmällisempää kuin missään muualla Puolassa ja Krakovan historiallisen kaupungin lähistöllä on merkittävää rauta- ja terästeollisuutta.

Puolan lounaisrajalla sijaitsevien Sudeettien korkein harjanne muodostaa Tsekinmaan ja Slovakian vastaisen rajan. Sudeettien länsipäässä on Krakonoszen vuoristo, jonka korkein huippu Sniezka nousee 1602 metriin. Idässä vuoriston korkeus laskee Oderin suuntaan ja korkeat huiput tekevät tilaa pyöreälakisille metsäisille huipuille, joista useimmat ovat alle 1500 metriä korkeita. Seudun luonnonsuojelualueella tavataan vielä villejä muflonlampaita ja muita harvinaisia lajeja. Karpaattien etumaa kohoaa Puolan kaakkoiskulmassa Länsi-Karpaateiksi, jotka muodostuvat Beskidien ja Tatran vuoristoista. Beskidien laajat huiput ovat taajan metsän peitossa. Vain muutama huippu kohoaa puurajan yläpuolelle. Itä-Beskideillä puolan kaakkoisnurkassa on koskemattomia metsiä, joissa esiintyy vieläkin karhuja, susia, ilveksiä ja visenttejä eli eurooppalaisia biisoneita. Muita alueella esiintyviä eläimiä ovat murmeli, vuorikauris ja kuningaskotka. Beskidien takana sijaitsevat Tatran vuoriston maisemat muodostuvat terävistä huipuista, syvistä, leveistä laaksoista sekä lukuisista vesiputouksista. Tatran maisemiin kuuluu myös kristallinkirkkaita järviä, sankkoja mänty- ja lehtikuusimetsiä sekä vihreitä niittyjä. Korkeat vuorenhuiput ovat kuitenkin Tatran näyttävin piirre. Tatravuoret ovat Puolan ainoa puhtaasti alppimainen maisema. Puolassa on 22 kansallispuistoa, joiden yhteispinta-ala on lähes 3000 neliökilometriä. Kuusi Puolan kansallispuistoista on mukana UNESCO:n luettelossa maailman merkittävimmistä luonnon reservaateista.

Puola sijaitsee Keski-Euroopan kostean, Atlantin vaikutuspiiriin kuuluvan ilmaston ja Itä-Euroopan ankaramman mannerilmaston välisellä alueella. Sää saattaa vaihtua hyvinkin nopeasti. Ilmasto on maan

eri osissa hyvin erilainen. pohjoisessa on yleisesti ottaen leudompi ilmasto ja etelän vuoristoalueilla taas on viileämpää.

Viro sijaitsee Itä-Euroopan tasangon luoteisosassa. Viro on Baltian maista pohjoisin ja pienin. Viroon kuuluu mannerosan lisäksi yli 70 saarta, useimmat niistä maan länsirannikon edustalla. Viro on pinnanmuodoltaan jääkauden muovaamaa matalaa, loivasti kumpuilevaa aluetta, keskimäärin 50 metriä merenpinnan yläpuolella. Viron merkittävin ylänkö on Haanjan ylänkö, jota usein kutsutaan Viron katoksi. Se on keskimäärin 200 metriä merenpinnan yläpuolella ja siellä sijaitsee Viron korkein kohta Suur Munamägi (318 m). Maassa on runsaasti järviä ja soita, vankkoja metsiä ja reheviä niittyjä. Pohjois- ja Länsi-Viro ovat maastoltaan melko tasaisia, kun taas Etelä-Viron maasto on vaihtelevampaa. Pääosa Länsi-Virosta kuuluu Länsi-Viron alankoon, vanhaan merenpohjaan. Keski- ja Pohjois-Virossa on paljon soita ja rämeitä. Pohjois- Virolle on tyypillistä laaja kalkkikivitasanko. Paikoitellen kalkkikivitörmistä muodostuu kuvankauniita jyrkänteitä. Joet ja meren aallot ovat kuluttaneet kalkkikiveä vuosituhansia. Monet joet laskevat putouksina alas jyrkänteeltä. Viron maantieteen huomattavimmat piirteet — ylängöt, syvängöt, rantatörmät — ovat muodostuneet ennen jääkautta. Nummimaat ja moreenialueet syntyivät Viroon mannerjään siirtymisen mukana. Myös Itämeri sekä jääkautiset järvet ja joet ovat jättäneet jälkensä virolaiseen maisemaan. Monilla Pohjois- ja Länsi-Viron nummimailla on karstimuodostumia, jotka ovat syntyneet kalkkikivien hajotessa. Mielenkiintoinen piirre virolaisessa maisemassa ovat lukuisat meteoriittien tekemät kraaterit. Tunnetuimmat kraaterit ovat Saarenmaalla Kaalissa. Suurimman, vedellä täyttyneen kraaterin halkaisija on 100 metriä ja syvyys 16 metriä. Tämän kuvankauniin järven synnyttänyt meteoriitti iskeytyi maahan noin 3500 vuotta sitten. Kraatereita on löydetty myös Etelä-Virosta ja läheltä Tallinnaa.

Virossa on vain kymmenen yli 100 kilometriä pitkää jokea. Pisimmät joet ovat Vöhandu, Pärnu, Pöltsamaa ja Pedja. Kuitenkin lyhyessä, mutta leveässä Narvajoessa virtaa matalankin veden aikana enemmän vettä kuin Viron kaikissa muissa joissa keskimäärin yhteensä. Noin 22% Viron pinta-alasta on suomaata. Kaksi kolmannesta Viron soista on syntynyt turpeen soistuessa, loput suot ovat umpeenkasvaneita järviä. Virolaiselle suolle on tyypillistä paksut turvekerrokset, jotka ovat viiden - kuuden metrin syvyydessä, sekä siellä täällä olevat suonsilmäkkeet.

Viro sijaitsee rajavyöhykkeellä, jolla pohjoinen taiga muuttuu vähitellen eurooppalaiseksi lehtimetsäksi. Viron yleisimmät puulajit ovat mänty, kuusi, koivu, haapa ja tervaleppä. Harvinaisempia ovat tammi, saarni, paju, lehmus ja vaahtera. Mänty kasvaa joka puolella Viroa hyvin monenlaisessa maaperässä hiekkakankaalta suolle. Kuusimetsiä on pääasiassa Keski-Virossa, jossa maaperä on ihanteellisinta metsälle. Koivumetsiä on eniten Koillis-Virossa ja Tarton lähellä. Metsät eivät ole jakautuneet tasaisesti ympäri maata. Suurimmat metsät ovat Koillis-Virossa sekä lounaassa Pärnun lähistöllä. Virossa on jäljellä aarniometsiä, joiden kaltaiset ovat hävinneet suurimmasta osasta Eurooppaa jo aikoja sitten. Niityt ovat tyypillisiä virolaiselle maisemalle. Länsi-Viron erikoisuus ovat metsäniityt, joilla kasvaa kymmeniä harvinaisia pohjoisen puulajeja. Parhaiten säilyneet metsäniityt ovat nykyään suojeltu. Lehti- ja sekametsät ovat monien lintulajien, erityisesti varpuslintujen koti. Yleisimmät lajit ovat peippo, uunilintu, sirittäjä, punarinta, metsäkirvinen ja rautiainen. Viro sijaitsee monien lintujen tärkeän muuttoreitin varrella. Viron rannikko tarjoaa tuhansille linnuille suojaisan levähdyspaikan. Muun muassa laulujoutsen, pikkujoutsen, valkoposkihanhi, alli ja mustalintu ovat näitä rannikon vieraita. Linnut käyttävät rannikkoa myös pesimispaikkanaan. Vaikka soinen ympäristö onkin suhteellisen köyhää, soilla pesii monia melko harvinaisia lajeja, kuten riekko, lapinhaikara, valkoviklo ja muuttohaukka.

Porot, pienet jyrsijät ja sudet olivat todennäköisesti ensimmäiset jääkauden jälkeen Viroon saapuneet nisäkkäät. Eläimistö muuttui kun ilmasto lämpeni ja metsä alkoi kasvaa. Suuret koskemattomat metsät ovat nykyään susien, ilvesten, karhujen, hirvien ja jäniksien koti. Virossa elää monia harvinaisia ja uhanalaisia nisäkäslajeja. Esimerkiksi liito-oravat symboloivat nykyään aarniometsiä, Viron luonnon tärkeimpiä monumentteja.

Latvia on jääkauden muovaama moreenipeitteinen ja kukkulainen maa. Pääasiassa tasankomaata. Latviassa on lukuisia järviä ja jokia. Korkein kohta on Gaising (310 m), joka sijaitsee Liivinmaan ylängöllä Latvian itäosassa. Leimansa maan luonnolle antavat noin 1000 järveä, lukuisat suot ja suuret metsät, jotka kattavat noin kolmanneksen maan pinta-alasta.

Liettua on Baltian maista eteläisin ja suurin. Maisema on moreenipeitteisillä alueilla kukkulaosta. Järviä on yli 3000, soita on runsaasti ja laajoilla alueilla kasvaa metsää. Maan suurin joki on Niemen, joka monihaaraisen suiston kautta laskee Itämeren Kuurinhaffiin. Vaikka Liettuassa ei ole vuoria tai suuria metsiä , maan kauneus piileekin maiseman kirjavuudessa. Liettua on aaltoilevia kumpuja, mäkiä ja lempeitä tasankoja, hiljaisesti virtaavia jokia ja taivaan sineä heijastavia järviä. Suurin järvi Nemunas, kerää ja laskee monien sivujokien vedet Baltian mereen. Baltian merellä sijaitsee myös Liettuan kuuluisa meripihkarannikko, Kuurin Hiekkakynnäs – 70 kilometriä pitkä dyynikannas. Vuosisatojen ajan meripihka on huuhtoutunut näille kullankeltaisille hietikoille.

Kirjallisuutta

Maailma Nyt: Pohjois- ja Itä-Eurooppa. WEILIN+GÖÖS 1994

Maailma Nyt: Länsi- ja Keski-Eurooppa. WEILIN+GÖÖS 1993

Maailma jossa elämme: Saint Lucia – Zimbabwe. GUMMERRUS 1988

Maailman ympäri: 9. WSOY 1991.

Internet-linkit

(http://www.tuglas.fi/oppimateriaali/text/luonto2.htm)

Takaisin