Historioitsijat ovat pitkään kiistelleet Englannissa v. 1642 syttyneen sisällissodan syistä. Sisällissota näytti kyllä Englannissa epätodennäköiseltä, sillä sotaa edeltänyt aika 1569-1642 oli ollut pisin rauhan aika maassa lukuun ottamatta pieniä mellakoita, jotka johtuivat viljan puutteesta tai maiden aitauksista. Englantia pidettiinkin tuolloin Euroopan rauhallisimpana maana.

Sisällissodan syitä on etsitty historiasta kaukaa, pahimpia ongelmia aiheuttivat Elisabethin kaudella alkaneet hallitsijan kiistat parlamentin kanssa. Ne vain lisääntyivät Jaakko I:n ja Kaarle I:n kaudella. Lisäksi puritaanien ja Englannin kirkon välit olivat jännittyneet. Itsevaltaista poliitiikkaa harjoittanut Kaarle joutui sotaan skotlantilaisten kanssa yrittäessään käännyttää myös heitä anglikaanisen kirkon yhteyteen. Varoja "käännyttämissotaan" kerätäkseen Kaarlen piti koota uusi parlamentti yhdentoista vuoden tauon jälkeen. Kuninkaan ja parlamentin välit kuitenkin kiristyivät, minkä seurauksena syttyi Englannin sisällisota vuonna 1642.

Kuningas Kaarle I nosti sotaviirinsä Nottinghamissa 22. elokuuta ja vastapuoli eli pitkä parlamentti kokosi kannattajansa, (vapaaehtoiset) armeijaansa "puolustamaan uskontoa, lakeja, vapautta ja kuningaskunnan rauhaa".

Sisällissodan osapuolille annettu tuki jakoi maantieteellisesti Englannin kahteen osaan. Yleisesti pohjoisosat, Keski-Englanti, Wales ja lounaisosat tukivat parlamenttia. Kansasta katoliset, Englannin valtiokirkon kannattajat, aateliset ja heidän vuokralaisensa olivat kuninkaan kannattajia, kun taas puritaanit, vapaat talonpojat ja kauppiaat yleensä seisoivat parlamentin takana. Sodan kuluessa osapuolten kannattajat kuitenkin saattoivat taistella vihollisen puolella ja jaot näyttivät hyvin sekavilta. Sotilaat taistelivat sen puolella, joka sattui ottamaan heidät armeijaansa tai maksoi parhaiten. Jopa sukulaiset saattoivat taistella vastakkain. Kuninkaan armeijalla oli loistava ratsuväki ja hyvä "imago", ja he saivatkin nimekseen kavaljeerit ("cavaliers"). Parlamentin armeijaa nimitettiin keropäiksi.

Sisällissota ei ollut konfliktina verisimpiä, koska se oli sota, jossa ei koskaan menty äärimmäisyyksiin. Sodassa hävinneitä ei tapettu eikä omaisuutta tuhottu tarpeettomasti. Enimmät taisteluista käytiin pienten paikallisten joukkojen välillä, jotka muotoutuivat ja hajaantuivat nopeasti. Myös puolueettomat taistelivat ja estivät armeijoita etenemästä. Ensimmäinen suuri taistelu käytiin Edgehillissä, missä keropäät yrittivät estää kuningasta pääsemään Lontooseen (Lontoossa oli kymmenesosa koko maan väestöstä ja siellä oli suuret sotavarannot). Taistelu jäi ratkaisemattomaksi.

Vuonna 1643 Kaarle näytti saavan aikaan yhdenmukaisen sotasuunnitelman. Hän aikoi yhdistää länsi- ja pohjoisarmeijat kolmitahoiseen hyökkäykseen Lontooseen. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, ja parlamentti solmi skotlantilaisten kanssa liiton vuonna 1644. Nyt kuningas joutui taistelemaan kahdella rintamalla. Tämä solmittu yhteisrintama murskasi kuninkaan armeijan Marston Moorin taistelussa. Näin kuningas menetti pohjoisosan. Vuonna 1645 Nasebyssä käytettiin ensimmäistä kertaa uutta malliarmeijaa. Oliver Cromwell loi aikaansa edellä olevan armeijan, joka yhdisti tehokkaasti suuria joukkoja. Sotilaille maksettiin säännöllisesti palkkaa toisin kuin kuninkaan armeijassa, minkä takia hänen puoleltaan olikin karannut suuria joukkoja sotilaita.

Kovien taisteluiden jälkeen parlamentin joukot voittivat ja Kaarlen peli oli menetetty. Vuonna 1646 Kaarle antautui Skotlannin armeijalle, ja 400 000 punnan maksusta hänet luovutettiin parlamentin haltuun. Kuninkaan tukijat nousivat kuitenkin pieninä joukkoina parlamenttia vastaan, ja niitä armeija joitui kukistamaan yksi kerrallaan. Parlamentti näki parhaaksi teloittaa kuninkaan, jotta kansa rauhoittuisi. Sota loppui vuonna 1649.

Englanti julistettiin tasavallaksi v. 1649. Valta siirtyi alahuoneelle, ja ylähuone, monarkia ja anglikaaninen kirkko lakkautettiin. Uudenaikaisen armeijan luonut Oliver Cromwell nousi johtoon. Vuonna 1653 Cromwell hajoitti parlamentin ja pyrki itse määräilemään maata. Heinäkuussa 1653 nimitetty neuvosto kokoontui, mutta luopui yrityksestä saada aikaan edistystä ja antoi vallan takaisin Cromwellille. Cromwell teki sotaretkiä Skotlantiin ja Irlantiin, joka liitettiinkin yhä tiukemmin Englannin yhteyteen. Cromwell pani alulle useita uudistuksia ja ulko- ja kauppapoliittisesti tasavallan aika olikin Englannille menestyksellistä. Purjehdussäännöllä (1651) Cromwell vahvisti maansa kauppiaiden ja laivureiden asemaa siirtomaissa, joita se hankki ahkerasti. Englannista tulikin johtava merivalta.

Oliver Cromwell (1599-1658) oli Huntingdonshirestä kotoisin oleva maaseudun herrasmies. Hän otti vilkkaasti osaa paikallisiin poliittisiin asioihin sekä edusti kotipaikkaansa parlamentissa vuonna 1628. Hän oli hurskas puritaani eli englantilainen reformoitu. Sisällisodassa Cromwell oli toiminut itäisten osien miesten komentajana eli Itäisen liiton komentajana. Hän kehitti ja laittoi alulle uuden malliarmeijan "rautakyljet" ja oli kohonnut kenraaliluutnantiksi. Hän nousi koko armeijan johtoon ja oli asemassaan "kaikkivaltias". Oliver Cromwellia on luonnehdittu "pahaksi neroksi" tai joskus valistuneeksi mieheksi, joka suunnitteli huolellisesti poliittisia liittoja. Epäonnistuneiden sovintoyritysten jälkeen hän hajoitti tynkäparlamentin, joka oli jäänyt jäljelle kuninkaan kannattajien putsauksen johdosta, ja julistautui lordiprotektoriksi. Hän kieltäytyi kruunusta ja yritti vahvistaa valtaansa hallinnonuudistuksella. Hän ei saanut aikaan ratkaisua hallitusmuotokysymykseensä ja kuoli 1658. Hänen kuolemaansa päättyi myös Englannin tasavallan historia.

Oliver Cromwellin poika Richard Cromwell nousi isänsä seuraajaksi vuonna 1657. Richard tajusi kuitenkin nopeasti, ettei hänellä ollut isänsä kykyjä, ja hän vetäytyi maatilalleen. Mestatun kuninkaan poika Kaarle II kutsuttiin takaisin Englantiin Ranskasta kuninkaana. Stuartit palasivat valtaan v. 1660. Armeija ja parlamentti kutsuttiin Skotlantiin, Kaarle kruunattiin kuninkaaksi, ja tasavalta ja protektoraatti (=suojelualue) tuli päiviensä päähän. Monarkia luotiin uudelleen, parlamentti palautettiin "vanhaan muotoon" ja Englannin kirkko ja hiippakunta palautettiin ennalleen. Parlamentti kuitenkin pyrki säätelemään kuninkaan oikeuksia, ja kiistoja riitti. Joka tapauksessa kuningaskunta palautui, ja tasavallan aika oli ohi.

PAINETUT LÄHTEET

Hakala, Matti, Kodin suuri tietosanakirja (osa 2). Espoo 1979

Hakala, Matti, Kodin suuri tietosanakirja (osa 3). Espoo 1979

Daniell, Christopher, Matkaopas historiaan: Englanti. Hämeenlinna 1995

VERKKOLÄHTEET

(www.infoplease.com/ce5/CE013338.html-24-)

Haettu 31.10.2001.