Koulun historia
Merenkurkun koulu toimii Vaasassa koulurakennuksessa, joka
on otettu käyttöön vuonna 1928. Koulu, alkuaan Vaasan
yhteiskoulu, aloitti kuitenkin toimintansa jo 1.9.1923 Pitkälläkadulla,
vuokratiloissa. Koulu oli päätetty perustaa, koska jo
kaupungissa toimineet suomenkieliset koulut, lyseo ja tyttökoulu,
eivät pystyneet ottamaan kouluihinsa kaikkia pääsykokeissa
hyväksyttyjä. Ensimmäisenä vuonna kouluun otettiin 32
oppilasta, 19 tyttöä ja 13 poikaa. Koulu aloitti toimintansa
omassa koulurakennuksessa vuonna 1928.
Talvisodan aikana 1939 koulu vaurioitui ilmapommituksien
seurauksena. Vuonna 1941 koulurakennus otettiin väliaikaiseen
käyttöön, sotasairaalaksi, kolmeksi vuodeksi. Sinä aikana
oppilaat kävivät koulua eri puolilla kaupunkia sen ajan, mitä
silloin koulua käytiin.
Vuosina 1960-61 kouluun rakennettiin lisärakennus, uusi
siipi, jossa ovat mm. nykyinen koulun juhlasali.
Vaasan Yhteiskoulun nimellä koulu toimi aina vuoteen 1975
asti, jolloin Vaasa siirtyi peruskouluun. Tällöin
koulurakennuksessa toimi Vaasan yhteiskoulun lukio ja Vaasan
yhteiskoulun yläaste. Yläasteen nimenä on vaihdellen ollut
Vaasan yhteiskoulun yläaste, Kasarmintorin yläaste, ja
uudelleen Vaasan yhteiskoulun yläaste.
Vuonna 1994 Vaasan koulujärjestelmää uudistettiin ja
kouluja yhdistettiin. Vaasan yhteiskoulun lukio siirtyi
toimimaan Kirkkopuistikko 27:ään yhdistyen siinä
toimineeseen lukioon ja vastaavasti Kirkkopuistikko 27:ssä
toiminut yläaste, Kirkkopuistikon yläaste siirtyi entisen
yhteiskoulun tiloihin. Yhdistyneet yläasteet toimivat hetken
Vaasan yhteiskoulun yläasteen nimellä, mutta nimi
vaihdettiin pian Merenkurkun yläasteeksi. Kun yläaste-nimitykset
poistettiin, koulun nimeksi tuli 2000-luvulla nykyinen
Merenkurkun koulu.
Mietelmä Vaasan
yhteiskoulun 50-vuotisjulkaisun kannesta:
"EI OLE MUUTA NIIN SUURTA JA IKUISTA KUIN TYÖ"
Sivun alkuun
|
Ulla Salmen kronikka
Koulurakennuksen 75-vuotisjuhlassa esitti koulun entinen
oppilas ja pitkään koulun vanhempainneuvostossa toiminut
Ulla Salmi kronikkansa omilta kouluvuosiltaan. Siinä hän
mielenkiintoisesti kertoo kouluajastaan ja
kouluvaiheistaan.
27.01.2004 Vaasan Yhteiskoulurakennus 75 vuotta
OLI VUOSI 1945
aika jälleen oli siis
yhteiskoulun ottaa vastaan
monta opinhaluista lastaan.
Minä olin yksi heistä,
jok' selvisin pääsykokeen ihmeistä.
Päälläin valkopilkkumekko, tupsusukat,
joit' ihmetteli rehtori ja "jukat".
Ylväs oli silloinkin tää talo,
jossa sytytettiin opinvalo.
Portaat ylös juostiin ketterästi,
niiaus opell' kävi luontevasti.
Luokkahuone oma I B
pulpettiinsa imaisee.
Vaan sepä ensin kumma juttu,
ettei oma kansakouluope tuttu
eessä luokan ollutkaan
tunti toisen perään ope vaihtui vaan.
Nuo opettajat muistan ainiaan:
jumpassa neiti Sofia Kandelbergi
meitä tyttöjä hellästi venytteli,
Matikassa Paavo Holopainen - kiltti mies
numeroiden taiat kyllä ties.
Ankarampi ope ruotsiss' fröken Impi Koskimies.
Vuosia kun mennään eteenpäin,
nää neuvot muistan "EI koskaan paljain päin
kylmään aikaan saa olla,
voi seurauksena aivois "TÄYSI NOLLA".
Näin päätteli rehtorimme Antola viisahasti.
Tää neuvo pätee ihan näihin päiviin asti.
Rehtoristamme JUHO FREDRIK ANTOLASTA kerron lisää,
hän monin neuvoin korvas hyvää isää.
Äidinkielen tunnilla soi tasatahdiss' puukello,
jos vastausta kysymykseen tiennyt et -
pystyyn vain kuin SELLO.
Välitunnilla koulupihaa käveltiin ympyrässä,
ei värjötelty kylmissään missään kyttyrässä.
Seiniin ei nojailtu koskaan,
tarkka huomio kiinnittyi joka roskaan.
Ne pudotettiin kuuliaisesti roskakoriin.
VOI, vieläkin tuo tapa toisi siisteyttä joka toriin.
Vuos' vuodelta lisääntyivät oppiaineet,
uudet opettajat, uudet paineet.
Persoona Hellevi Kairanne maisterimme ruotsin
taisi tosi tehokkaasti opetuksen luotsin:
Neljään lohkoon jaettiin liitutaulu,
neljä niissä aherteli, muilla ordens kuulustelulaulu.
Vaikk' ruotsintunnit monill' ehkä mielessä källää,
ylppärikirjoituksessa tuotettihin monta ällää.
Historiantunneilla soma Siiri Pöysti
omilla LOUVREN muistoillaan tuntejamme höysti.
Kaunosielu Raili Jokipiin opastuksella kukkasia piirreltiin
Lady Aune Steniuksen kera BIOLOGIAA käytäntöhön
siirreltiin.
Koulupäivät tuolloin oli sellaiset,
ett' parituntiset pidettihin "ruokikset".
Kotiin kipitettiin syömään,
pihass' palloakin ehdittihin lyömään.
Heillä, jotka juna kouluun toi,
omat oli eväät, leivän päällä oikea VOI.
Mitä tässä talossa koinkaan mä muuta?
NO, fysiikasta tuli karvas EHTOLUUTA.
Sitten aloin laiskotella, elää omin päin,
niinpä seitsämännellä luokalleni jäin.
Varhaisvarttunutko tyttö lienee oli,
vihkialttarille kera lääketieteen kandin sovin.
Maailmahan saatoin pojan potran,
niinpä luvut keskeytyksiss' oli kotvan.
Vaan kun uusi syyskausi koitti,
lukuinto kutkutti ja voitti.
Tänne omaan kouluun astelin,
puhutteluun menin rehtorin:
"Voisinko mä lukujani täällä jatkaa,
ylioppilaaksi kun vuosi vielä olis matkaa?"
Johdolla Antolan kokoontui opettajaraati,
TAKAISIN KOULUN PENKILLE ULLAN VAATI.
Niinpä koulurouvana olin
nyrppynokkaäitien närkästystä koin mä tovin.
Luokallani oli neljä tyttöä, neljä poikaa,
miten hauska abivuosi olla voikaan.
Pikku kepposia tekivät nuo, polttelivat salaa,
minä vanhimpana koitin heihin järkikultaa valaa.
Kevät tuli, lumi suli, aika kirjoitusten,
tenttiminen, hetket jännityksen.
Niinpä vain, kaikki me yhdeksän saimme
läpi kirjoitukset, ylioppilaslakkimme ahaimme.
Eloni tässä talossa ei siihen päättynyt.
Vuosia muutama kun oli kulunut
ja neljästä lapsestani toinen jälkeen toisensa,
aloittivat täällä oppikoulunsa,
sain VANHEMPAINEUVOSTOSSA tilaisuuden,
tehtävän tärkeän, uuden.
Me vanhemmat toimimme BILEISSÄ valvojina,
ja YKSITYISEN KOULUN vahvoina puolustajina.
Vaan uudet tuulet, uudet lait veivät,
meidänkään voimat riittäneet eivät.
NYT elämme tätä aikaa, tätä vuotta.
Muistelemme, kiittelemme - emmekä suotta.
Olenhan uljas, uusittu koulutalomme
täällä opiskelevien ja meidän VALOMME.
NYT toivottelen ONNEA JA MENESTYSTÄ
kasvattakoon tämä koulu viel' monta, monta LASTA KYSTÄ!
|
