Maria Hakala

Jumalten alkuperä

Myyttien, tarujen ja jumalhahmojen keksiminen ei ollut antiikin roomalaisen vahvimpia puolia, sillä miltei kaikki Rooman jumalat on miltei suoraan kopioitu muinaisesta Kreikasta. Kreikan jumalien alkusiemen lienee kylvetty jo minolaisen kulttuurin aikaan (2600- 1450) ja se on siitä lähtenyt kehittymään mutkien kautta kreikkalaisille ja niitä teitä pitkin Roomaan. On arvioitu, että roomalaiset saivat ensikosketuksensa kreikkalaisiin jumaliin 8. vuosisadalla eKr. etruskien ja etelä- Italian kreikkalaisten välityksellä. Roomassa näitä tulokkaita oli vastassa alkuperäiset Rooman omat jumalat mutta ne joutuivat uusien virkaveljiensä varjoon ja unohduksiin.

Roomalaiset eivät omaksuneet kreikkalaista jumalkatrasta hujauksessa, eivätkä hyväksyneet läheskään kaikkia niitä alkuperäisillä nimillään. Rooma ei siis "kääntynyt" uskomaan Kreikan jumaliin, vaan se muokkasi ne itselleen sopivaksi. Roomalainen käännös jumalan nimestä ei välttämättä vastannut alkuperäistä, joten jumalan merkitys ja luonne saattoi muuttua roomalaistumisvaiheessa hyvinkin paljon. Toisaalta alkuperäisen nimensä säilyttäneet jumalatkin vaihtoivat joskus alaa roomalaiseksi tultuaan. Esimerkiksi Apollo oli Kreikassa henkisen elämän, taiteiden ja musiikin suojelija, mutta roomalaistuttuaan hän muuttui hiljalleen täyspäiväiseksi lääketieteen jumalaksi. Roomalaiset omivat muutaman jumalan myös idästä päin. Kun Rooma soti Karthagon kanssa hakivat he Vähän-Aasian Pessinukssesta muodottoman kiven, jonka oli määrä auttaa heitä voitossa. Kivi kuvasi Kybeleä, "suuri äiti"- jumalatarta. Roomalaisten oma "äitijumalatar" oli ilmeisesti aika hento ja tylsä käytännön ongelmiin keskittyessään –ainakin verrattuna mystisiä voimia omaavaan Kybelee, joka ei aluksi saavuttanut suurta suosiota, mutta sai kohtalaisen kannatuksen käytyään läpi roomalaistumis-prosessin. Suurta äitiä haettiin myös Egyptistä menestyksekkäästi . Isis puolisonsa Osiriksen kanssa olivat suurta muotia Roomassa vuosisatojen ajan –Isis maineikkaampana. Antiikin Persiasta Roomaan saapui Mitran –valon ja totuuden hengen palvonta.Viimeiseksi mainitut eivät kuitenkaan päässeet kreikkalais- roomalaiseen jumalien yhteen isoon onnelliseen perheeseen, vaan jäivät vain vieraiksi.

Ensimmäiset jumalat

Roomalaisilla on lukemattomia jumalia, joista jokaisella on oma merkitys ja tehtävänsä. Kreikkalais- roomalaisilla jumalilla oli luonne, joka oli usein perin inhimillinen ja oikukas.

Rooman ensimmäiset jumalat olivat varhaisen Rooman maanviljelijöiden pyrkimys selittää ihmeellisiä ja kummallisia asioita, kuten syntymää, vuodenaikoja ja säätä. Maanviljelijöiden luomukset eivät olleet kreikkalais- roomalaisten seuraajiensa tavoin ihmisluontoisia tai –näköisiä, vaan hahmottomia jumalvoimia, joita nimettiin tarpeen mukaan. Oli Vesta, kotilieden tulen jumala, rajakivien jumala Terminus ja säilyttäjä Consus ja kymmeniä, ehkä jopa satoja muita. Myöhemmin nimiä unohdeltiin ja osa näistä voimista oli pelkästään dii incerti,  epävarmoja jumalia. Ainoita näin varhaisia jumalia, jotka säilyivät kreikkalaisten jumalien tehdessä tuloaan, oli ensimmäiseksi mainittu Vesta, joka yleni yhdeksi Rooman suojelijaksi. Nämä jumalat asustivat ihmisten tiloilla nauttien rukouksista ja uhrilahjoista. Vastapalvelukseksi ne hoitivat työnsä, oli se sitten onnen tuominen synnytykseen, sateen ohjaaminen tai viljan suojelu homeelta. Tarinoita jumalvoimista ei juurikaan kirjoitettu, eikä liioin tehty patsaita tai uhrialttareita. Henget vain kuuluivat ihmisten jokapäiväiseen elämään eikä niitä tarvinnut sen kummemmin pohtia tai selitellä.

Kreikkalais- roomalaiset jumalat

Niin kuin on jo käynyt ilmi että kreikkalais- roomalaiset jumalat tulivat ja jyräsivät nämä ystävälliset henget alleen painaen ne miltei unholaan. Uudet jumalat muodostivat sukulaissuhteiden, avioliittojen, syrjähyppyjen ja urotöiden kanssa suurenmoisen antiikin ajan saippuaoopperan. Jumalia oli lukematon määrä ja olisi mahdotonta esitellä heidät kaikki.

Jumalien kuningas oli Juppiter, mahtava taivaanjumala. Alkuaikoina häntä itse asiassa pidettiin taivaana. Häntä palvottiin maanviljelyn, valon ja sään vuoksi, mutta myöhemmin hän sai ylennyksen koko Rooman kansan suojelijaksi ja hyväntekijäksi. Juppiterin vaimo oli Juno. Juno oli hedelmällisyyden, avioliiton ja äitiyden jumalatar. Hän oli käytännön nainen, hiljainen ja kovin mitätön muihin jumaliin verrattuna, mutta häntä pidettiin Rooman suojelijana. Näiden kahden tytär oli Minerva, viisauden, taiteen ja tieteen jumalatar, joka suojeli käsityöläisiä ja opettajia. Juppiterilla oli myös Fortuna-niminen tytär, jossa onni henkilöityi. Hän ohjaa ihmiskohtaloita peräsimellään ja puhuu oraakkelien kautta.

Mars oli sodan jumala ja häntä kunnioitettiin suuresti ja hänen arvoaan lisäsi se, että hän on Rooman perustajan Romuluksen isä. Hänen vaimonsa oli kauneuden, rakkauden , kevään ja hedelmällisyyden jumalatar Venus, jolla oli poika Aenas. Häntä pidettiin roomalaisten kantaisänä ja sen vuoksi Venus sai myöhemmin kantaäidin tittelin. Kaunis Venus syntyi meren vaahdosta ja kastroidun Uranoksen sukuelimistä. Jotkut tarinat kertovat Venuksen olevan Juppiterin ja Dione- titaanin tytär. Merten ja merenkulkijoiden jumala oli Neptunus, joka hallitsi myös kilparatoja. Diana on kuun ja metsästyksen jumalatar ja neitsyyden suojelija, joka oli hyvä apu synnytyksessä. Aikaisemmin mainittiin jo Apollo, puhdasmielisyyden, karjan, valon, musiikin ym. jumala, erityisesti kuitenkin lääketieteen asialla. Hänellä oli poika Janus, kaksikasvoinen menneen, nykyhetken ja tulevan jumala, joka opetti ihmisille maanviljelyn sekä lainkäytön. On myös rakastavaisille tuttu silmät sidottuna liihotteleva Cupido, ampumassa nuoliaan sokeasti ja sattumanvaraisesti sekä aamuruskon Aurora. Unohtaa ei saa manalan jumalaa Plutoa.

Rooman jumalat muodostavat siis loppumattoman listan. Miltei jokaiselle pienellekin asialleon joku hallitsija tai suojelija, joskus useitakin.

Kreikkalais- roomalaisista jumalista on lukuisia tarinoita, jotka ovat parasta viihdettä, mitä maa päällään kantaa. Tarinat luovat pohjan koko jumaluskolle. ja ne kertovat sankareista, urotöistä ja selittävät tapahtumia ( Rooman synty). Niissä oli usein myös opetus, ja ne toimivat myös oivana apuneuvona eettisiä ongelmia ratkaistaessa.

Jumalille uhraaminen

Antiikin ihmiset uskoivat lähes varauksetta jumaliinsa. Yleisesti ottaen he eivät rakastaneet jumalia erityisesti ja tiesivät etteivät jumalien tunteet ihmisiä kohtaan erityisen hellät olleet. Uhrienkin tarkoitus oli vain lepyttää jumalat, jotka oikukkaasta luonteestaan tunnettuina saattoivat koska tahansa viskoa salamoita tai tulikiviä päälle. Jumalia kuitenkin tarvittiin ja uhrilahjoista päätellen jumalat tarvitsivat ihmisiä.

Antiikin Roomassa jumalille uhraaminen oli yhtä arkipäiväinen käsite kuin syöminen. Kunnon kansalaisena antiikin roomalainen uhrasi joka päivä jumalille, tai jollekin tietylle jumalalle. Uhrilahjat olivat tavallisesti lihaa, viiniä ja muuta tavaraa, joita ihmisillä oli varaa antaa.

Yleensä uhraamisen ja siihen liittyvät rukoukset ja menot suoritti perheen pää, mutta erilaisina juhlapäivinä (jumalille pyhitetyt päivät) koko perhe osallistui menoihin –ellei jonkun ihmisryhmän pääsyä uhrimenoihin ollut erikseen kielletty (esim. miehiltä oli evätty pääsy moniin hedelmällisyyden suojelijajumalien palvontarituaaleihin). Kodin omien henkien palvontaan tosin oletettiin ainakin poikalapsien osallistuvan heti kapaloista päästyään. Jumalten juhlapäivinä lahjatkin olivat yleensä huomattavampia. Ihmiset yrittivät voittaa toisensa hienojen lahjojen antajina, koska iso ja kallis uhrilahja kertoi siitä, että antaja on kunnollinen ja varakas kansalainen.

Jumalille pyhitetyt paikat

Alkuperäisille roomalaisille jumalille ei pystytetty uhrialttareita, vaan uhrilahjat jätettiin kiville tai muuhun vastaavaan paikkaan, josta henkien arveltiin ne tavoittavan. Joissakin Rooman osissa myös poltettiin uhrilahjat taivaan tuuliin.

Vuosien vieriessä eteenpäin jumalten lisääntyessä ja saavuttaessa lisää suosiota, alettiin rakentaa alttareita ja muita vastaavia paikkoja jumalten lahjoja varten. Ainakin joidenkin jumalien uskottiin asuvan omissa temppeleissään, ja siksi oli tärkeää tehdä jumalkodista tavattoman kaunis.

Uhrialttareita oli pienistä kotona olevista perheen alttareista suuriin temppeleihin, ja tässä välissä ne ohittivat risteyksiin ja kadunkulmiin pystytetyt pienet uhrialttarit.

Jumalille rakennetut pyhäköt ovat suurenmoisia näytteitä antiikin arkkitehtuurista ja taiteesta. Usealle jumalalle oli (paljon on vieläkin säilyneitä) oma temppelinsä, joillekin useita. Yleensä temppelissä oli jumalaa esittävä suuri patsas, poikkeuksena Vesta, jota ei kuvattu koskaan patsaana. Temppelin hoitajina oli monesti kyseessä olevalle jumalalle erityisesti omistautuneet papit tai papittaret, jotka suorittivat jumalalleen menoja. Esimerkiksi jumalatar Vestalla oli Forumilla temppeli, jota hoitivat Vestan neitsyet; kuusi punahameista naista, jotka olivat vannoneet 30-vuotisen siveysvalan. Niin kuin yleensä temppelin papit ja papittaret, myös Vestan neitsyet toimivat järjestyksenvalvojina: temppelien häpäisyllä oli vakavat seuraukset, yleensä rikollinen tapettiin ja uhrattiin häväistylle jumalalle.

Vaikka suuria ja komeita rakennuksia ihannoitiin, joitakin jumalia palvottiin ulkosalla. Esimerkiksi pääjumala Juppiter perheineen sai uhrilahjoja ja palvontaa osakseen Capitolium- kukkulalla, kun kuu oli täysi. Capitoliumilla sijaitsi myös Juppiterin vaimolle Junolle pyhitetty hanhilauma.Kuuluisin temppeli lienee Panthenon, "kaikki jumalat". Nimestäänkin päätellen se on pyhäkkönä kaikille jumalille.       

Perhe ja jumalat

Kuten arvata saattoi, roomalaisilla oli jumalia suojelemssa perhettä ja kotia. Kodin sisällä ja talon ulkopuolella majaili laareja. Laarit ovat joko perheen esi-isiä, jotka auttavat sukulaisiaan uhrilahjoja vastaan, tai erillisiä jumalia, joilla ei ollut verisiteitä talon asukkaisiin. Tällöin laarit usein kuvataan tanssivana nuorenaparina. Laarit olivat joka talon henkilökohtaisia jumalia, jotka asuivat omissa alttareissaan jossain talon nurkassa. Perheen suojelijana toimivat myös penaatit, jotka saivat ruokakaapin vartijoista toimenkuvanlaajennuksen. Penaatit työskentelivät ja muistuttivat muutenkin laareja.

Perheen vanhemmat opettavat lasta pienestä pitäen palvomaan jumalia. Isä opettaa pojalle perheen laarien palvomiseen liittyvät rukoukset ja seremoniat, ja äidin vastuu on näyttää tyttärelleen, kuinka Vestaa kohdellaan kunnioittavasti.

Muiden yhteisöjen jumalat

Rooman valtiolla oli monta suojelija jumalaa (Vesta, Juno, Juppiter, Mars) ja sen lisäksi kullakin kaupungilla oli yksi tai useampi kaitsija. Kaupungit myös ylpeilivät omilla jumalillaan, ja monet suuressa huudossa olevat jumalat, kuten Mars, Venus, Vesta tai Minerva, olivatkin monien kylien ja kaupunkien suojelijoita.

Pienemmätkin yhteisöt hankkivat suojelijansa, jokaiselle oli jotakin; suutareille, lääkäreille, taiteilijoille, äideille ja neitsyille. Sehän jumalien tehtävä on.

Perusajatuksena näyttää olleen turvallisuuden tunteen luominen. Voisi myös ajatella yhteisön, puhutaanpa kuinka isoista tai pienistä ympyröistä, kiinteytyvän tällaisesta yhteisestä asiasta.

Jumalat poistuvat

Jumalat olivat vuosisatoja kestäneen valtansa aikana hyväksyneet rinnalleen muitakin palvonnan kohteita, kuten keisarinpalvonnan. Kristinuskokin olisi varmasti saanut olla rauhassa jumalien kanssa, olihan antiikin Rooma suvaitsevainen paikka. Mutta kristinusko halusi karkottaa pakanauskonnot ja vuosien kuluessa onnistuikin.

Merkkejä kristinuskon voitosta alkoi ilmestyä. Roomalainen jumaluskonto alkoi supistua yksijumalisuudeksi. Tavallaan palattiin takaisin alkuaikojen maailmaa pyörittäviin voimiin, nimettömiin henkiin. Jumalien nimiä ruvettiin yhdistelemään ja jumalat menettivät luonteensa ja jumalmaailma alkoi käydä tylsäksi ja huonoksi vastustajaksi kristinuskolle, joka tarjosi ihmeitä ja parempia selityksiä asioille. Pikkuhiljaa jumalille uhraaminen väheni ja huomattiin, että jumalat eivät kostaneetkaan, vaikka lahjoja ei annettukaan.

Myös keisarin palvonta teki osansa jumalten syrjäyttämisessä. Keisarit muokkasivat jumalia omien etujensa mukaan ja halusivat tulla kohdelluiksi itsekin miltei jumalana, useat korotettiin jumalasemaan kuolemansa jälkeen.

Paitsi patsaita ja temppeleitä, roomalaiset jumalat ovat jättäneet merkkinsä eurooppalaisiin kieliin. Suomen kielessä tämä ei juurikaan näy.

Puolia kuukausistamme kutsutaan edelleen jumalien mukaan, ja lisäksi useita sivistyssanoja on lainattu jumalien nimistä. Roomalaiset jumalat ovat kyllä tässäkin asiassa jääneet kreikkalaisten virkaveljiensä varjoon. 

Jumalien merkitys

Jotta voitaisiin tietää jumalten todellinen merkitys antiikin roomalaisille, täytyisi matkustaa ajassa taaksepäin.

Niin kuin on jo todettu, jumalat varjelivat ja suojelivat. Antiikin Rooman paisuessa oli varmasti turvallista ajatella isompien tahojen varjelevan kansaa. Ehkäpä tässä yksi syy siihen, että roomalaiset olivat perin huoletonta kansaa (leipää ja sirkushuveja). Myös henkilökohtaisella tasolla jumalat suojelivat ihmisiä kehdosta hautaan, ja joltain jumalalta saattoi aina kysyä apua eri elämän tilanteissa. Oliko jumalien merkitys vain luoda turvallisuuden tunnetta? Kuten aikaisemmin on jo ilmi käynyt, jumalat olivat myös selityksiä ilmiöille ja ehkäpä myös moraalisia neuvojia.

Asian voisi selvittää myös miettimällä, mitä roomalaisilta puuttui kristinuskon ollessa valtion uskonto. Roomalaiset olivat juhlijoita, joten jumalatkin olivat hauskoja, toisin kuin kristinuskon ankara Jumala tiukkoine sääntöineen. Jumalien yksi merkitys oli siis antaa roomalaisten olla roomalaisia sydämensä pohjasta.

Ehkäpä jumalat olivat myös voimia, jotka saivat ihmiset puurtamaan eteenpäin. Esim. opettajien suojelupyhimys oli varmasti vihainen, jos ei hoitanut hommiaan hyvin. Maanviljelijä teki kaikkensa, että sadot olivat suuria, jotta voisi jättää jumalillekin osan. Jumalat olivat siis myös niskaan huohottavia pomoja, jotka saavatvauhdin kovemmaksi. Jumalat eivät vain uhkailleet, vaan antoivat myös lisää tarmoa. Esimerkiksi sodanjumala Mars antoi sodassa lisää voimia joukoille.

Jumalilla oli siis suuri merkitys. Kukaties juuri ne auttoivat ja tukivat Rooman kansaa heidän tehdessään itsestään maailman mahtavinta ja unohtumattominta imperiumia. 

Lähteet

Henrikson Alf, Antiikin tarinoita. WSOY 1963

Castren Paavo, Kaimio Jorma, Kaimio Maarit, Antiikin myytit ja uskonnot. Otava 1978

Usher Kerry, Maailman taruaarteet:Rooma. Wsoy 1988

Philip Neil, Suuri myyttikirja. WSOY 1996

Mytologian sanakirja. WSOY 2000


Copyright ©  2001 Maria Hakala ja Vaasan yhteislukio